"TE-toimistolta jakoon luottamuksellista tietoa
26.08.2010 15:11 | Päivitetty 26.08.2010 19:30
Noin tuhannelle asiakkaalle lähetettiin erehdyksessä sähköposti, jossa oli väärä liitetiedosto. Tietosuojavaltuutettu ottaa asian tutkintaan.
– Äärimmäisen ikävä virhe meiltä. Tarkoitus oli vain lähettää tietoa koulutusmahdollisuuksista sähköpostitse, sanoo Mikkelin TE-toimiston johtajan sijainen Mervi Huuskonen.
Huuskonen kertoo, että virheen tultua julki tänä aamuna eilen lähetetyt sähköpostiviestit peruutettiin.
– Peruutuksella pystyttiin poistamaan viesti niiltä henkilöiltä, jotka eivät sitä vielä olleet avanneet.
Huuskonen pahoittelee tapahtunutta Mikkelin TE-toimiston puolesta."
 
VITTU MITÄ SÄÄTÄMISTÄ!
 
TE-keskuksien sähköpostijärjestelmä käyttää Microsoft Exchange-palvelinta, joka on ainoastaan talon sisäinen sovellutus.
 
"Lähetetyn viestin peruuttaminen tai korvaaminen
Tämä ominaisuus edellyttää, että käytössä on Microsoft Exchange -tili. Monet henkilökohtaiset ja kotona käytettävät sähköpostitilit eivät kuitenkaan ole tällaisia, vaan POP3 (POP3: Yleisesti käytetty protokolla, jonka avulla haetaan sähköpostiviestejä Internet-sähköpostipalvelimesta.)- tai IMAP (IMAP (Internet Message Access Protocol): POP3:n kaltaiset Internet-sähköpostiprotokollat mahdollistavat vain yhden Saapuneet-kansion palvelimessa, kun taas IMAP-protokollan avulla voi luoda useita kansioita, joihin tallennettuja viestejä voi hakea useista tietokoneista.)-tilejä (kuten Windows Live Hotmail ja Google Gmail). Tätä ominaisuutta ei voi käyttää näiden tilien kanssa."
 
Informoin ensimmäisenä TE-keskusta, ja sen johtajaa tietovuodosta, sekä perään tuon peruutustoiminnon rajoituksista koskien muita kuin Exchange-palvelinta.
Informaatiosta kiitettiin, ja ilmoitettiin asian menevän eteenpäin ministeriöön ja tietohallintoon. Kuitenkaan faktat eivät saavuttaneet johtajan sijaista, Mervi Huuskosta, vaan hän vaikutti olevan tietoteknisistä asioista pihalla kuin se kuuluisa lumiukko.