Tuli tuossa yhdestä APU-lehden vitsistä mieleen viime yön unet.
Olin sairaalassa. Ensin lääkärin vastaanotolla istumassa ja sitten ensiavun sängylle menossa. Hoitaja lähti etsimään väliaikaiseen sänkyyn sitä paperia, jota niissä aina on.
Syy miksi sairaalassa olin, oli se, että minulla piti olla aivoinfarkti.
Lääkärin huoneessa en saanut sanaa suustani, en siksi että en olisi osannut sanoa mitään, vaan siksi että olin niin peloissani.
Hoitsun etsiessä edelleen paperia, huomasin että hoitajien huoneeseen oli joku pyrkimässä ikkunan rikkomalla. Huoneessa säilytettiin lääkkeitä, joten joku sekakäyttäjä oli kai kyseessä.
Nappasin äijän kiinni pienen kilpajuoksun jälkeen, ja joku, ilmeisesti poliisi alkoi retuuttaa minua kunnes selvisi että minä olin se varkaan napannut kaveri.
Lääkäri totesi että ei mitään infarktia ollut ja päästi minut kotiin, tosin ensin kahvittelimme tuttavallisesti.
Seuraavaksi uni siirtyi asuntoon jossa muka asuin, Mikkelin nykyisen sataman paikalla olevassa kerrostalossa.
Talossa ja sen ympäristössä oli aikaisemmin ollut paha puluongelma mutta nykyään lemmikkikissat olivat villiintyneet ja pitivät orgioitaan parhaillaan vanhan varastorakennuksen katolla.
Ilmeisesti lupa oli näitä mirrejä ampua koska minullakin oli pienoiskivääri ja aloin niitä lahtaamaan. Uroksia. Olin tosi tarkka.
Uni siirtyi jälleen sairaala-aiheiseksi ja jostain syystä olin kahvipöydässä olleen kirurgin autossa ja saapumassa sairaalan pihaan.
Lääkäri(t) lähtivät autosta eivätkä muistaneet että autossa oli kaksi pakettia Apetit jäätelöä. Toinen ilmeisesti mansikkaa koska oli sulanut penkille osittain ja jälki oli vaaleanpunainen.
Minulle tuli kiire viedä nämä jäätelöt ensiavun hoitsujen jääkaapin lokeroon etteivät ne sulaisi enempää.
Jostain syystä minulla oli taloon yleisavain, joten menin yleensä käyttämättömästä ovesta suoraan sisään. Ja taas tuli kahvia ja jäätelöt pelastuivat 
